|
SM-viestit lähestyvät, luvassa vauhdikkaat kisat |
|
|
|
|
Kirjoittanut Mari Kinnunen
|
|
25.05.2009 07:00 |
|
Raahen Vesan puheenjohtaja Esa Pyhälä on innoissaan. Hän lupaa Raaheen Koivuluodon urheilupuistossa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävistä SM-viesteistä kaikkien aikojen kisoja. Luvassa on viestikisojen jännitystä, dramatiikkaa ja vauhdikkaita tilanteita. Onnistuuko joukkueilla vaihdot niin kuin pitää ja pysyvätkö aitajuoksuviesteissä aidat pystyssä.
Kisat ovat massiiviset. Paikalle Koivuluotoon kisajärjestäjät odottavat noin 1000 kilpailijaa sekä heidän valmentajiaan, huoltojoukkoja ja heidän vanhempiaan. ”Kisaviikonlopuksi on tilattu aurinkoista ja tuuletonta säätä, mutta sateen sattuessa kisat pidetään sateessa, kisajärjestäjät Raahen Vesasta toteavat.
Kentän kunnostus on alkanut
Kisoja varten koivuluodon urheilukenttää kunnostetaan jo täydellä teholla. Kenttä saa uuden pinnoituksen ja sen on määrä valmistua kesäkuun puoleen väliin mennessä. Myös katsomon kattaminen on aloitettu. Katsomoa katetaan reilut kolmekymmentä metriä ja sen alle mahtuu noin 600 kisavierasta. Huoltorakennukset kunnostetaan tulevia kisoja varten. ”Kentän kunnostamistöissä ollaan aikataulussa ja kaikki tulee olemaan heinäkuun alkuun mennessä valmista”, työpäällikkö Pasi Alatalo lupaa. SM-viestit tarvitsevat suuren määrän vapaaehtoisia ihmisiä onnistuakseen. ”Viime syksystä lähtien vapaaehtoisia on värvätty mukaan ja tällä hetkellä organisaatiossa toimii 200 vapaaehtoista. Heille on järjestetty koulutustilaisuuksia, joissa on keskitytty tuomarikortin suorittamiseen viestikisojen näkökulmasta. Suomen Urheiluliitto on määrännyt kisoille tuomarineuvoston, joka ratkoo kisojen ongelmatilanteet”, Minna Kortessalo kilpailujen johtajien puheenjohtaja kertoo.
Kisat televisioidaan
SM-viestit näkyvät televisiossa molempina kisapäivinä ja se asettaa kisajärjestäjille omat haasteensa. Kova haaste kisoille on aikataulun laatiminen ja siinä pysyminen. Kisojen aikataulu on puristettu kolmeen ja puoleen tuntiin yleisradion toivomuksesta. ”Aikataulun eteen on tehty paljon töitä ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että aikataulut ovat hallinnassa ja Ylen porukat tulevat vielä tässä kuussa katsomaan kisapaikan ja suunnittelemaan kisojen televisiointia”, kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Kaija Mainio selvittää. ”Koivuluodon urheilupuiston alue on todella hyvä paikka järjestää kisoja. Täällä kaikki tarvittavat toiminnot saadaan lyhyen matkan päähän toisistaan. Uimahallille on tulossa kisakanslia, jossa hoidetaan kaikki paperiasiat. Lisäksi siellä ovat pesu- ja lepotilat urheilijoille sekä verryttelyalueet ja hierontapalvelut. Jäähallille järjestyivät lehdistön työtilat”, Mainio kertoo tyytyväisenä. Kisojen pääkuuluttajana toimii kokenut konkari Raahen Vesan Paavo Haapakoski ja hänellä on apunaan kolme kuuluttajaa. Kisat kuulutetaan myös ruotsiksi, sillä urheilijoita ja kisavieraita odotetaan myös ruotsinkieliseltä alueelta. Kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho sanoo, että kisojen lippujen hinnat on tarkoituksella muokattu edulliseksi, sillä haluamme, että ihmiset tulevat seuramaan kisoja. Samalla ja yhdellä 10 euron lipulla kisoja pääsee seuramaan koko perhe molempina päivinä. Käsiohjelma kuuluu lipun hintaan.
 Raahessa ensi kesänä järjestettävien SM-viestien järjestelyt ovat aikataulussaan ja Koivuluodon Urheilupuiston kentän kunnostustyöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Kisojen järjestelytoimikunnan jäsenillä on hymy herkässä. Vasemmalta työpäällikkö Pasi Alatalo, Minna Kortessalo kilpailujen johtajien puheenjohtaja, Raahen Vesan puheenjohtaja Esa Pyhälä, kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Kaija Mainio sekä kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 08.06.2009 14:12 )
|