| Pohjoista Voimaa toimitsijoiden kisa-asuihin |
|
|
|
| Kirjoittanut Mari Kinnunen | |
| 12.05.2009 17:31 | |
|
Pohjoista Voimaa eli Raahen Energia Oy ja Oulun Sähkönmyynti Oy liittyivät Raahessa ensi kesänä juostavien SM-viestien tukijoiden joukkoon. Kilpailujen onnistumisen kannalta sponsorit ovat erittäin tärkeitä Raahen Vesalle. Yritykset ovat Raahen Vesan pitkäaikaisia tukijoita ja olivat tukemassa myös Raahessa vuonna 2005 pidettyjä nuorten yleisurheilun SM-kisoja. Pohjoista Voimaa logot näkyvät SM – viestien toimitsijoiden kisa-asuissa. ”Tukemalla urheiluseuraa näiden kisojen järjestämisessä haluamme Raahen Energiassa ja Oulun Sähkönmyynnissä omalta osaltamme kantaa vastuuta tästä yhteiskunnasta. Urheiluseurat eivät pysty toimimaan ilman yritysten tukea. Olemme tukemassa hyvää asiaa. Olemme mukana myös kulttuurissa, raahelaisnuorten järjestämässä Sulattotapahtumassa” kertoo sopimuksen allekirjoittanut Raahen Energian toimitusjohtaja Heikki Jäälinoja. ”Pohjoista Voimaa sopii hyvin urheiluseura Raahen Vesan imagoon ja sillä on kisoissa merkittävä näkyvyys. Pohjoista Voimaa on hieno elementti ja se antaa kuvan, että kuulumme yhteen ja yhdessä olemme enemmän. Kisa-asut tulevat elämään vielä pitkään kisojen jälkeenkin”, kommentoivat kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho ja kisojen taloudesta vastaava Kauko Lumiaho. Pohjoista Voimaa näkyy ensi kesänä SM – viestien toimitsijoiden kisa-asuissa. Yhteistyösopimus SM – viestien ja Pohjoista Voimaa yhtiöiden Raahen Energia Oy:n ja Oulun Sähkönmyynti Oy:n välillä allekirjoitettiin 8. päivä toukokuuta. Sopimuksen allekirjoittivat Raahen Energian toimitusjohtaja Heikki Jäälinoja (keskellä) ja Raahen Vesan Eero Ukonaho ja Kauko Lumiaho. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 12.05.2009 17:36 ) |






