| Siuruainen SM – viestien suojelijaksi |
|
|
|
| Kirjoittanut Mari Kinnunen | |
| 16.01.2009 07:10 | |
|
Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on lupautunut ensi kesänä Raahessa järjestettävien SM – viestien suojelijaksi. Kisat järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Koivuluodon urheilupuistossa. Kisojen järjestämisestä vastaa yleisurheiluseura Raahen Vesa. Tulevat kisat ovat ensi kesän toiseksi suurin yleisurheilutapahtumia Suomessa Kalevan kisojen jälkeen. Paikalle odotetaan noin kuutta sataa viestijoukkuetta 250 urheiluseurasta. Siuruaisen luona vieraillut Raahen Vesan kilpailujen järjestelytoimikunnan jäsenet ja Raahen kaupungin johtaja Kari Karjalainen kertoivat maaherralle kisoista ja niiden järjestelyjen edistymisestä. Kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho kertoi kilpailujen järjestelyjen olevan aikataulussaan. ”Nämä kisat ovat myös Raahen kaupungin kisat ja haluamme, että kisavieraat viihtyvät Raahessa ja saavat positiivisen kuvan kaupungistamme”, Kauko Lumiaho sanoi puheessaan maaherralle. Siuruainen sanoi ottavansa suojelijan tehtävän mielellään vastaan. ”Liikunnasta puhutaan paljon ja meidän kaikkien pitäisi sitä harrastaa. Kisat ovat arvonannon nosto Raahelle. Suurilla urheilutapahtumilla luodaan ja parannetaan kaupungin imagoa”, Siuruainen totesi lämminhenkisessä tilaisuudessa ja hän lupautui saapua paikalle ensimmäisenä kilpailupäivänä neljäs heinäkuuta. Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen on ensi kesän SM – viestien suojelija. SM – viestien järjestelytoimikuntaa (vas) liikuntatoimenjohtaja Juhani Tähjänjoki, Raahen Vesan puheenjohtaja Esa Pyhälä, kiinteistöneuvos Kauko Lumiaho, kaupunginjohtaja Kari Karjalainen ja kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 16.01.2009 07:13 ) |






