|
Raahen Vesan ensi kesänä järjestämät SM- viestit ovat saaneet ensimmäiset tukijansa, kun tiistaina toinen päivä joulukuuta allekirjoitettiin kolmen yhteistyökumppanin kanssa viralliset sopimukset. Kisojen pääsihteeri Eero Ukonaho ja kisojen taloudesta vastaava Kauko Lumiaho ovat syntyneisiin sopimuksiin erittäin tyytyväisiä. Yhteistyösopimukset allekirjoitettiin Rautaruukki Oy:n, Miilukangas Ky:n ja Raahen Seudun Osuuspankin kanssa.
”Ilman yhteistyökumppaneita ensi kesän kisojen järjestäminen olisi erittäin vaikeaa. Näiden kilpailujen järjestäminen on Raahen Vesalle kova puristus, mutta hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa onnistumme tässä asiassa. Meillä on koossa kokenut porukka kisoja järjestämässä”, Lumiaho totesi. ”Tänään solmitut yhteistyösopimukset kattavat ensi vuoden lisäksi kaksi seuraavaa vuotta ja näiden sopimusten myötä alkaa markkinointi Raahen ja maakunnan yrityksiin. Halusimme näin ensin palkita pitkäaikaiset yhteistyökumppanimme” Ukonaho kertoi.
Rautaruukki kannustaa ihmisiä urheilemaan Rautaruukki Oy:n puolesta yhteistyösopimuksen allekirjoitti tuotantojohtaja Sakari Kallo. ”Tällä yhteistyöllä maineikkaan yleisurheiluseuran Raahen Vesan kanssa haluamme kannustaa tehtaan omaa henkilöstöä liikkumaan ja urheilemaan. Säännöllisellä liikkumisella luodaan pohjaa työssä jaksamiseen ja tätä kautta sairaus poissaolot vähenevät. Haluamme, että ihmiset saavat kipinän liikunnan harrastamiseen näiden kisojen innoittamana”, Kallo sanoi allekirjoitustilaisuudessa. Kallon mukaan nyt solmittu yhteistyösopimus on myös imago kysymys, että näinä vaikeina aikoina jaksetaan nähdä elämää eteenpäin. Kallon omat liikuntaharrastukset liittyvät luonnossa liikkumiseen metsästyksen ja kalastuksen merkeissä.
 Rautaruukin tuotantojohtaja Sakari Kallo ja Raahen Vesan Kauko Lumiaho (vas) ja Eero Ukonaho( oik) ovat tyytyväisiä syntyneeseen yhteistyösopimukseen. Miilukangas haluaa panostaa nuoriin Miilukangas Ky haluaa olla mukana tukemassa Raahen Vesaa ensi kesän SM - viestien järjestämisessä. Miilukangas Ky on yksi Raahen Vesan pitkä aikaisista tukijoista. ”Haluamme nimenomaan kannustaa nuoria urheilun pariin. Haluamme tukea niin urheilua kuin kulttuuriakin. Tämän päivän urheiluseurat eivät pysty toimimaan ilman yhteistyökumppaneitaan. Nämä kisat sattuivat hyvään saumaan nyt, kun eletään taantumassa, kisat tuovat piristystä kaupunkiin. Haluamme yrityksenä olla näkyvillä näissä kisoissa, jotta meitä ei unohdeta”, Miilukankaan johtaja Jussi Miilukangas kertoi allekirjoittaessaan yhteistyösopimuksen Raahen Vesan edustajien kanssa. Jussi Miilukankaan talvisiin urheiluharrastuksiin kuuluu mahdollisuuksien mukaan hiihtäminen ja lumityöt. Lenkkeilystä johtaja innostui viime kesänä ja golf kiinnostaa kesäisenä lajina.
 Johtaja Jussi Miilukangas (keskellä) sanoi, että urheiluseurojen on vaikea toimia ilman yritysten tukea. Raahen Vesan edustajat Eero ukonaho (vas) ja Kauko Lumiaho ovat samaa mieltä.
Osuuspankki mukana paikallisessa tapahtumassa Raahen Seudun Osuuspankki haluaa olla mukana tukemassa paikallisen urheiluseuran toimintaa ja yhteistyöllä tukea tulevien SM – kisojen järjestelyjen onnistumista. ”Osuuspankki haluaa tällä pitkällä yhteistyösopimuksella varmistaa sen, että Raahen Vesa pystyy toimimaan urheilunseurana vielä kisojen jälkeenkin. Tärkeää on, että kenttä ja suorituspaikat ovat laadukkaat kisojen aikaan ja kisojen jälkeenkin”, Raahen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Pohjola totesi yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuudessa. Raahen Seudun Osuuspankin hallintojohtaja Lauri Tolonen allekirjoitti myös yhteistyösopimuksen. ”Erityisen tärkeää paikalliselle pankilla on olla mukana kisoissa ja näkyä itse kisapaikalla. Edustamme kisoissa koko Op – Pohjola ryhmää”, Pohjola kertoi. Hallintojohtaja Lauri Tolosen liikuntaharrastus koostuu sauvakävelystä ja juoksulenkkeilystä. Toimitusjohtaja Ari Pohjolan vapaa-aika kuluu lasten kanssa leikkien.  Raahen Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Pohjola allekirjoitti hallintojohtaja Lauri Tolosen(vas) kanssa Raahen Vesalle tärkeän yhteistyösopimuksen. Raahen Vesan edustajat Kauko Lumiaho ja Eero Ukonaho (oik) katsovat tyytyväisinä tilannetta. |